Energianeuvos Seppo Ruohonen: Verkostot, kokemus ja asiantuntemus VALORin kasvun tukena

Pitkän uran energia-alalla tehnyt Seppo Ruohonen päätti eläkepäivillään tarttua vielä uuteen haasteeseen ja tukea VALOR Partnersin kehitystä ja kasvua. Kesäkuun lopussa hän jää toistamiseen eläkkeelle, kolmentoista vuoden arvokkaan työpanoksen jälkeen.

Vuonna 2012 Seppo Ruohonen jäi eläkkeelle Helsingin Energian, nykyisen Helen Oy:n, toimitusjohtajan tehtävästä. Tämän vastuullisen roolin ohella hän toimi useiden keskeisten suomalaisten energiayhtiöiden hallituksissa sekä edunvalvontatehtävissä Energiateollisuus ry:n puheenjohtajana ja Elinkeinoelämän Keskusliiton hallituksen jäsenenä.

Neljänkymmenen vuoden uransa aikana Sepolle kertyi syvällistä kokemusta energiasektorista ja liikkeenjohdosta muun muassa Fingrid Oyj:n varatoimitusjohtajana ja Teollisuuden Voimansiirto Oy:n toimitusjohtajana. Hän myös koki ja johti useita energia-alan muutosvaiheita. Tunnustuksena ansiokkaasta työstään hänelle myönnettiin tasavallan presidentin toimesta energianeuvoksen arvonimi.

Konsultointipalvelut uudelle tasolle

Vuotta aiemmin (2011) Antti Halonen, Henrikki Palva, Matti Saarikoski ja Raine Vammelvirta olivat perustaneet liikkeenjohdon konsultointiin ja investointipankkitoimintaan keskittyvän VALOR Partnersin, tavoitteenaan nostaa suomalaiset konsultointipalvelut uudelle tasolle. Kokeneina asiantuntijoina he halusivat tarjota asiakkailleen käytännönläheistä, liiketoimintaympäristön erityispiirteet huomioivaa neuvonantoa.

Tavoitteensa saavuttamiseksi perustajat päättivät koota VALORille monipuolisen tiimin eri kokemusta ja taustoja omaavista osaajista, joita yhdistäisi innostus työskennellä itseohjautuvasti, tavoitteellisesti ja vastuullisesti.

”Halusimme mukaan analyyttisten osaajien lisäksi myös käytännön johtamiskokemusta ja syvää toimialatuntemusta omaavia asiantuntijoita. Organisaatioissa asiat eivät ole niin yksinkertaisia, että numeerinen analyysi kertoisi koko totuuden”, johtava osakas Henrikki Palva sanoo.

Toimiva henkilökemia yhteistyön ytimessä

Seppo ja Henrikki tapasivat yhteisen tuttavan kautta ja yhteistyö käynnistyi nopeasti hyvän henkilökemian myötä.

”Perustajapartnereiden tapa lähestyä konsultointia ja investointipankkitoimintaa vaikutti kiinnostavalta. En ollut vielä valmis vetäytymään kokonaan työelämästä, joten päätin tukea heitä kontaktiverkoston rakentamisessa ja tuoda mukaan syvempää energia-alan ja johtamisen ymmärrystä ”, Seppo kertoo yhteistyön alkutaipaleesta.

Kolmentoista vuoden Senior Adviser -rooli on ollut merkityksellinen sekä Sepolle, että VALORille. ”Hienointa on ollut seurata, kuinka VALORin konsepti, strategia ja kulttuuri ovat kehittyneet juuri siihen suuntaan, jota perustajat alun perin visioivat ja ovat määrätietoisesti toteuttaneet”, Seppo toteaa.

Verkostoja rakentamassa

Sepon keskeisenä tehtävänä on ollut toimia projektitiimeissä asiantuntemuksen tuojana, taustoittajana ja ovien avaajana. Hänen laaja verkostonsa – aina poliittisista päätöksentekijöistä yritysjohtajiin ja sijoittajiin – on tarjonnut VALORille arvokkaita näkökulmia ja avannut ovia tärkeille keskusteluille.

Seppo on syventänyt VALORin ymmärrystä energiamarkkinoista sekä avannut päätöksenteon ja johtamisen haasteita. Hänen mukaansa konsulttiselvityksen tulee aina päätyä konkreettisiin toimenpiteisiin: mitä tehdään seuraavaksi ja kuka sen tekee, jotta tulokset johtavat aitoihin muutoksiin.

”Analyysillä yksin ei synny ratkaisua, vaan tarvitaan arvio siitä, onko jokin ajatusjuoksu toteutettavissa ja millaisia riskejä siihen liittyy”, Seppo huomauttaa.

Erityisesti Seppo on eläkeiän jo saavuttaneena nauttinut nuorempien kanssa toimimisesta yrityksessä, jonka henkilöstöpolitiikka eroaa huomattavasti hänen oman työuransa alkuajoista.

”Sodan käyneiden miesten johtamassa 1970-alun työelämässä oli varsin kovakouraiset otteet. Silloin henkilöstön hyvinvointiin ei juuri panostettu, toisin kuin VALORilla”, hän sanoo.  

VALORin kasvu energia-alan asiantuntijaksi

VALORin toiminta, toimialaosaaminen ja tunnettuus ovat kasvaneet merkittävästi alkuvuosista. Vuonna 2024 yrityksen liikevaihto oli 9,6 miljoonaa euroa ja tiimissä työskenteli lähes 50 asiantuntijaa.

”Olemme energia-alalla tunnettu toimija koko Suomessa. Sepon aktiivisuus ja energiamarkkinoiden tuntemus ovat mahdollistaneet entistä syvemmälle meneviä projekteja, mikä on ollut todella arvokasta VALORin kasvulle ja kehitykselle”, Henrikki kiittää.

Hän lisää, että toimialaosaaminen on tärkeä osa VALORin työtä, mutta monissa projekteissa keskiöön nousevat liiketoiminnan ydinasiat: strategian kirkastaminen, toiminnan tehokkuuden parantaminen, kestävän kasvun rakentaminen tai yritysjärjestelyt ja rahoitus.

Toista kertaa eläkkeelle

Kesäkuun 2025 lopussa Seppo jää toistamiseen eläkkeelle VALORin toiminnan vahvistuttua omilleen energia-alalla. Hänen mukaansa päätös on luonteva jatkumo.

”On ollut hienoa saada jatkaa työuraa ja hyödyntää asiantuntemustani ja verkostojani VALORin hyväksi. Työelämän paradoksi on, että juuri kun kokemus on syvimmillään, on aika jäädä eläkkeelle. VALORilla olen kuitenkin voinut pysyä aktiivisena ilman raskasta operatiivista vastuuta”, Seppo sanoo.

Hän lisää, että henkilökohtaisessa elämässä on nyt vaihe, jossa on aika nauttia päivistä ilman tiukkoja aikatauluja.

”Koko VALOR Partnersin puolesta haluan kiittää Seppoa hänen arvokkaasta panoksestaan ja toivottaa hänelle antoisia ja levollisia eläkepäiviä”, Henrikki päättää.

Teksti: Catarina Stewen

Tervetuloa tiimiin Lovisa Sihvola, Risto Venermo ja Juuso Leikola

VALOR Partners saa jälleen monipuolista huippuosaamista tiimiinsä, kun mukaan liittyvät Lovisa Sihvola, Risto Venermo ja Juuso Leikola.

Lovisalla on monipuolista kokemusta yrityskauppojen, tilintarkastuksen sekä aikaisen vaiheen pääomasijoittamisen parista. Lovisan toimialaosaaminen on keskittynyt rahoitusalan toimijoihin ja hän on kerryttänyt kokemusta sekä Suomesta että Iso-Britanniasta, jossa hän on myös opiskellut.

Monipuolisen ja pitkän konsulttiuran aikana Risto on ollut mukana lukuisissa projekteissa, jotka ovat vaihdelleet laajoista liiketoiminnan transformaatiosta ja turnaround-hankkeista tarkemmin rajattuihin teknologia-, strategia- ja tehokkuuden parantamishankkeisiin.

Juuso aloitti VALORilla harjoittelijana saatuaan kesäkuussa 2025 maisterintutkinnon suoritettua. Juusolla on aikaisempaa kokemusta vaihtoehtoisista sijoituksista, jossa hän toimi osana tiimiä, joka hallinnoi hedge-rahastoja ja credit-sijoituksia. Lisäksi hänellä on hyvät pohjatiedot taloudellisesta raportoinnista tilintarkastusharjoittelun kautta.

Muutaman työskentelyviikon jälkeen kysytään tunnelmia Lovisalta, Ristolta ja Juusolta.

Mikä VALORissa kiinnosti työ-/harjoittelupaikkana?

Lovisa: VALORissa minua kiinnosti ainutlaatuinen yhdistelmä pienemmän yrityksen ketteryyttä ja yrittäjähenkisyyttä sekä monipuolisen asiantuntijatiimin laajaa osaamista ja näköalaa moneen eri toimialaan. IB-tiimin erityinen osaaminen energia- ja infrastruktuuritoimialoilla viehätti sen takaaman jyrkän ja palkitsevan oppimiskäyrän vuoksi.

Risto: Konsulttiurani aikana olin törmännyt VALORin toimeksiantoihin ja kuullut runsaasti hyvää yhtiöstä, sen kulttuurista ja vallitsevasta tiimihengestä. Työn korkea laatu, aito pyrkimys tuottaa asiakkaalle aina lisäarvoa, pragmatia ja asiantuntemuksen syvyys olivat vaikuttavia, mitä osaltaan vielä vahvisti tapaamiset yhtiön avainhenkilöiden kanssa.

Juuso: VALOR yhdistää ainutlaatuisella tavalla investointipankki- ja konsultointitoimia, säilyttäen samalla tiiviin, yhteistyöhön perustuvan tiimityökulttuurin. Osallistuttuani yhteen VALORin illallistapahtumista sain selkeän kuvan siitä, mitä odottaa – ja kokemukseni on vastannut odotuksia täysin. Ammatillisesti odotan erityisesti taloudellisen mallintamisen taitojeni kehittämistä sekä syvempää perehtymistä energia- ja infrastruktuurisektoreihin.

Miten ensimmäiset viikot ovat lähteneet käyntiin?

Lovisa: Ensimmäiset viikot ovat lähteneet vauhdikkaasti käyntiin. Pääsin saman tien oppimaan uutta työstämällä asiakasmateriaaleja kansainväliseen energia-alan yritykseen liittyen, sekä kehittämään rahoitusratkaisuja suomalaiselle pörssiyritykselle. Olen saanut mitä lämpimimmän vastaanoton VALORin väeltä ja pikkuhiljaa tutustunut uusiin kollegoihini kahvittelun ja toimiston järjestämien tapahtumien kautta.

Risto: Vauhdikkaasti tutustuen tiimiin, opetellen yhtiön vahvuuksia ja jalansijaa markkinassa sekä luonnollisesti tavaten asiakkaita.

Juuso: VALORilla ei ole pulaa projekteista, pääsinkin mukaan mielenkiintoisiin työtehtäviin heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Tähän mennessä olen tehnyt taustatutkimusta infrastruktuuriyhtiöistä sekä laatinut esitysmateriaalia asiakkaille yritysjärjestelyihin ja rahoituksen uudelleenjärjestelyihin liittyen.


Tervetuloa tiimiin Iiro Vettervik, Joel Eskelin, Reetta Uusitalo ja Kristian Laine

VALORin tiimiin on kevään 2025 aikana liittynyt neljä uutta lahjakasta harjoittelijaa, tervetuloa Iiro, Joel, Reetta ja Kristian!

Iiro on kerännyt kokemusta pankkimaailmasta erilaisissa työtehtävissä. Lisäksi hän on ollut muutaman vuoden mukana nuoressa kasvuyrityksessä. Joelilla on aiempaa kokemusta muun muassa tietoturva-alan yrityksestä, jossa hän osallistui sisäisen strategian kehittämisprojektiin. Reetta on työskennellyt aikaisemmin hinnoittelun ja analytiikan parissa kaivos- ja teknologiateollisuuden alalla. Kristianilla on kokemusta analyytikon työtehtävistä tuotantoketjujen liiketoimintalogiikan sekä mobiilipelien hinnoittelun saralta. Hänelle on kertynyt kokemusta projekteista muun muassa operaatioiden johtamisen ja transformaatioprojektien parissa.

Tutustutaan uusiin kollegoihimme:

Ovatko ensimmäiset viikkosi VALORilla vastanneet odotuksiasi harjoittelulle?

Iiro: Harjoitteluni alkoi viikonloppureissulla, joten minulla ei ollut aavistustakaan, mitä seuraavilta kuukausilta odottaa. Kuitenkin sekä itse työ että työkaverit ovat jo niin täyttäneet kuin ylittäneetkin odotukseni.

Joel: Alku on ylittänyt odotukseni. Tiesin jo entuudestaan, että VALORilla myös harkkareille tarjottaisiin vastuuta heti alusta alkaen. Silti annetun vastuun määrä yllätti minut positiivisesti, kun pääsin projekteihin täysillä mukaan jo ensimmäisistä päivistä lähtien.

Reetta: Ensimmäiset viikot VALORilla ovat vastanneet odotuksiani hyvin. Olen päässyt heti mukaan mielenkiintoisiin tehtäviin ja oppinut paljon jo lyhyessä ajassa.

Kristian: Kyllä! Pääsin heti kolmantena päivänä jo työtehtäviin kiinni, ja vaikka tietoa tuli aluksi nopealla tahdilla, koen, että oppimiskäyräni on ollut jyrkkä.

Millainen olisi unelmaprojekti, jonka parissa haluaisit työskennellä?

Iiro: Usein juuri ne projektit, joilta sitä vähiten odottaa, osoittautuvat mielenkiintoisimmiksi. Tästä huolimatta uskon esimerkiksi energia- tai liikennesektorin projektin sopivan minulle parhaiten, etenkin, jos tämä on luonteeltaan analyyttinen ja numeerinen.

Joel: Unelmaprojektini olisi sellainen, joka sisältäisi analyyttisia elementtejä, mutta koskettaisi kuitenkin kuluttajia loppukäyttäjänä. Tällainen projekti tasapainottaisi hyvin numeroiden ja analyysin ymmärtämistä, unohtamatta kuluttajaa ja ihmistä, joiden käyttökokemukseen tämä analytiikka lopulta vaikuttaa.

Reetta: En osaa nimetä mitään tiettyä unelmaprojektia, mutta toivon pääseväni mukaan mahdollisimman monenlaisiin projekteihin, jotta voisin kartuttaa monipuolista osaamista.

Kristian: Unelmaprojektissani pääsisin työskentelemään jonkin tulevaisuutta mullistavan ratkaisun parissa esimerkiksi vihreän energian saralla, ja saisin sekä vastuuta että jatkuvaa palautetta työskentelystäni. Toivoisin saavani kokemusta sekä asiakasrajapinnasta työskentelystä että ongelmanratkaisusta ja eri vaihtoehtoskenaarioiden mallintamisesta.

Mitä odotat eniten tulevalta keväältä?

Iiro: Kliseisesti odotan, että pääsen tutustumaan VALOR-tiimiin paremmin. Tähän mennessä porukka vaikuttaa juuri sellaiselta, jossa mielellään työskentelen. Toivon myös, että minua aidosti haastetaan vaativilla mutta palkitsevilla projekteilla.

Joel: VALORilla on mahtava porukka, joihin olen päässyt tutustumaan muun muassa 1on1-keskusteluiden ja lounaiden yhteydessä. Odotan oppivani VALORilaisilta lisää – niin konsultoinnista kuin myös heistä itsestään.

Reetta:Harjoittelulta odotan ennen kaikkea uusien taitojen oppimista, näkemyksen syventämistä ja arvokasta kokemusta. Kesältä taas odotan paljon lämpöä, auringonpaistetta ja tietenkin jäätelöä.

Kristian: Haluaisin syventää ymmärrystä niin energia-alasta kuin liikkeenjohdon konsultoinnista yleisestikin, sekä oppia lisää niin asiakastyöskentelystä kuin erilaisten ongelmien lähestymisestä ja mallintamisesta. Kaikki itselle uusi kiinnostaa, ja uusiutuvien energialähteiden parissa olisi mukava tehdä projekti.

Seuraava harjoittelijahaku käynnistyy elokuussa 2025.

Positiivinen kasvukierre lähtee VALORlaisista

Teemu Sirénin aloittaessa VALOR Partnersilla vuonna 2018, yritys oli pieni boutique-konsultointiyhtiö, joka keskittyi muutamaan keihäänkärkisektoriin. Seitsemän vuotta myöhemmin yrityksen liikevaihto ja henkilöstömäärä ovat kolminkertaistuneet ja toimialaosaaminen laajentunut merkittävästi.

VALORin tasainen kasvu on kulkenut rinnakkain Sirénin oman ammatillisen kehittymisen kanssa. Viime vuosi (2024) oli jälleen ennätyksellinen ja liikevaihto kohosi lähes kymmeneen miljoonaan euroon. Tyytyväiset asiakkaat ja motivoitunut henkilöstö ovat mahdollistaneet positiivisen kasvukierteen.  

Sirénin konsultointiura alkoi kymmenen vuotta sitten hänen valmistuttuaan Tampereen teknillisestä yliopistosta. Ensimmäisessä työpaikassaan hän keskittyi palkitsemisen ja organisaatiorakenteiden kehittämiseen, mutta kiinnostus ydinliiketoiminnan kehittämiseen johdatti hänet VALORin riveihin.

”Seitsemässä vuodessa olen päässyt työskentelemään hyvin erilaisten hanketyyppien parissa läpi koko VALORin toimialakentän. Näihin ovat kuuluneet muun muassa strategiaprosessit ja muut strategiset hankkeet, kuten kasvun, uuden liiketoiminnan tai hinnoittelun suunnittelu, markkina-analyysit, operatiivisen toiminnan kehitys sekä yritysjärjestelyihin liittyvä konsultointi”, Sirén kertoo.

VALORin toimialoista Sirén on keskittynyt pääasiassa energiasektorin hankkeisiin.  
”Energia-ala on suuressa murroksessa ja tarjoaa paljon mielenkiintoisia haasteita”, Sirén huomauttaa.

Konsultointityössä Siréniä kiehtoo erityisesti ongelmanratkaisu, toimialasta riippumatta. Mielenkiintoisimpia projekteja ovat olleet pitkät kokonaisuudet, joissa hän on oppinut tuntemaan asiakasorganisaation ja sen haasteet. Laajat hankkeet, uuden luominen ja kompleksiset aiheet, joita lähestytään iteratiivisesti parhaan ratkaisun löytämiseksi ovat työn suola.

Kasvu luo jatkuvasti uusia mahdollisuuksia

Sirénin mukaan VALORin vahva kasvu on tarjonnut jatkuvasti uusia ja entistä haastavampia tehtäviä, mikä on pitänyt työn mielenkiintoisena. Projektit ovat kehittyneet entistä monipuolisemmiksi, ja asiakkaille toteutettavat kokonaisuudet ovat laajentuneet kattavammiksi ja vaikuttavammiksi.

”Olen myös itse saanut kasvaa isompaan rooliin ilman rajoitteita, koska kasvun myötä uusia mahdollisuuksia syntyy kaikille”, Sirén lisää.

Hän uskoo, että VALORin menestyksen ytimessä ovat ihmiset. Yrityksen perustajat toimivat partnereina ja ovat aktiivisesti mukana konsultoinnissa. Rekrytoinnissa panostetaan motivoituneisiin ja osaaviin henkilöihin, jotka haluavat tuottaa asiakkaille todellista lisäarvoa. Kun asiakas hyötyy yhteistyöstä, suhteesta kehittyy usein pitkäaikainen kumppanuus. Tämä vahvistaa sekä asiakassuhteita että yrityksen sisäistä kulttuuria. 

”Panostamme aidosti asiakkaan tarpeisiin ja ongelmien ratkaisemiseen. Meillä ei ole valmista kaavaa, jonka mukaan asioita tehdään, vaan osaavat ja motivoituneet ihmiset saavat vapautta ja vastuuta löytää parhaat ratkaisut. Meitä kannustetaan myös hakeutumaan yrityksen sisällä tehtäviin, jotka kiinnostavat eniten, koska silloin syntyy sekä paras motivaatio että osaaminen”, Sirén toteaa.

Vastuuta osaamisen karttuessa

Uransa alkuvaiheessa Sirénillä ei ollut syvällistä kokemusta liiketoimintaongelmien lähestymistavoista, projektien johtamisesta, analyysityökaluista tai vaikuttavasta viestinnästä. Oman osaamisen karttuessa hänen roolinsa projekteissa on kasvanut ja vastuuta on tullut lisää.

”Konsultoinnissa työmäärä vaihtelee, mutta oman kehitykseni myötä pystyn vaikuttamaan entistä enemmän työn sisältöön, työtapoihin ja työaikoihin. Olen oppinut organisoimaan työni paremmin, delegoimaan tehtäviä ja ottamaan nuorempia kollegoita mukaan projekteihin. Tämä on mahdollistanut sen, että minulla on aikaa myös perheelle ja harrastuksille.”

Sirén on esimerkiksi mukana hyväntekeväisyysprojektissa Team Rynkeby, jossa kerätään varoja syöpäsairaiden lasten ja heidän perheidensä tueksi pyöräilemällä. Myös VALOR on tukenut projektia.

Matala byrokratia tuo joustoa toimintatapoihin

VALORin yrityskulttuurissa korostuu yhdessä tekeminen ja siihen panostetaan vahvasti. Työprojektit toteutetaan tiimeissä ja yhteishenkeä vahvistetaan työajan ulkopuolella yhteisillä tapahtumilla, urheilulla, konserteilla ja matkoilla. Henkilöstöä kannustetaan edistämään kaikkea, mikä rakentaa yhteisöllisyyttä.

”Meillä viihtyvät ja menestyvät parhaiten itseohjautuvat henkilöt, jotka haluavat ottaa vastuun omasta tekemisestään ja johtaa omaa kehittymistään. Uskomme matalaan byrokratiaan ja joustaviin toimintatapoihin”, Sirén kiteyttää.

VALORilla panostetaan yhdessä tekemiseen. Kuvassa tiimiläisiä viettämässä kuukausittaista sportti-iltapäivää.

Teksti: Catarina Stewen

Tervetuloa tiimiin Oskari Peltonen, Ella Talme, Katarina Pichna ja Otso Harmaajärvi

VALORin tiimi jatkaa kasvamistaan. Joukkoamme vahvistaa neljä uutta harjoittelijaa: tervetuloa Oskari Peltonen, Ella Talme, Katarina Pichna ja Otso Harmaajärvi.

Oskarilla on kokemusta data-pohjaisesta tutkimuksesta ja hänellä on analyyttinen lähestymistapa uusiin haasteisiin. Oskari suorittaa taloustieteen kandidaatin tutkinnon opintoja Cambridgen yliopistossa Englannissa.

Ellalla on aikaisempaa kokemusta analyytikkona kvanttilaskennan yrityksestä. Hän on tuotantotalouden kandidaatti ja suorittaa maisterintutkintoa samalta alalta Aalto-yliopistossa.

Ennen VALORia Katarina on työskennellyt Nokialla kahdessa eri tiimissä mobiiliverkkojen parissa sekä Slushilla kumppanuustiimissä. Katarina on suorittanut kandidaatintutkinnon informaatioteknologiasta ja tällä hetkellä opiskelee tuotantotaloutta Aalto-yliopistossa.

Otso on työskennellyt yritysjärjestelyjen, yritysrahoituksen ja kasvusijoittamisen parissa. Parhaillaan hän viimeistelee rahoituksen KTM-tutkintoaan Aalto-yliopistossa.

Pääsimme myös hieman jo tutustumaan uusiin työkavereihimme.

Mikä on ikimuistoisin asiakaskohtaamisesi?

Oskari: Vasta harjoittelun toisella viikolla olin jo asiakaspalaverissa kaupunginjohtajan ja suuren energiafirman toimitusjohtajan kanssa.

Ella: Monien vuosien asiakaspalvelukokemuksen jälkeen yksittäistä ikimuistoisinta asiakaskohtaamista on vaikea nimetä. Ikimuistoisimpia asiakaskohtaamisia ovat varmasti tilanteet, joissa asiakkaan odotukset on ylitetty. Mieleeni ovat jääneet myös monet hetket ravintola-alalta, joissa olen positiivisella asenteella saanut käännettyä kiireisetkin hetket iloisiksi asiakaskohtaamisiksi.

Otso: Yksi niistä tulee varmasti ainakin olemaan ensimmäinen asiakastapaamiseni VALORilla, johon pääsin oltuani vasta kolme tuntia talossa!

Katarina: Yksi aikaisimmista kesätöistäni oli asiakaspalvelija eräällä globaalilla huonekalumyyjällä. Ikimuistoisin asiakaskohtaaminen on puhelu, jossa asiakas soitti vihastuneena siitä, että hänen kotiin jääneelle lapselleen oli sattunut jotain hänen itsensä ollessa ostoksilla tavaratalossamme. Asiakas vaati kompensaatiota eikä hyväksynyt kielteistä vastausta. Pysyin rauhallisena ja pääsimme kompromissiin!

Millä kolmella sanalla kuvaisit fiiliksiäsi tulevasta syksystä VALORilla?

Oskari: Innostunut, kiinnostunut, ja motivoitunut

Ella: Innokas oppimaan paljon!

Otso: Uskon VALORilla työskentelyn tuovan vastapainoa perinteiseen suomalaisen syksyn sielunmaisemaan, joten sanotaan valoisa, lämmin ja lupaava.

Katarina: Innokas, energinen ja toiveikas

VALORin harjoittelijahaku vuodelle 2025 on auki 

Etsimme analyytikkoharjoittelijoita sekä liikkeenjohdon konsultoinnin että investointipankkipalveluiden tiimeihimme.  

Palkkaamamme harjoittelijat ovat tyypillisesti maisteritason opiskelijoita, joilla on vahvalla akateeminen tausta ja erinomaiset analyyttiset ja sosiaaliset taidot. Arvostamme motivoituneisuutta ja vahvaa halua kehittyä ammatillisesti. Lisäksi harjoittelijoidemme tulee osata suomea ja englantia. 

Konsultoinnin asiakasprojektimme keskittyvät muun muassa strategiaan, liiketoiminnan kasvuun & operatiiviseen kehittämiseen, sekä prosessisuunnitteluun. Investointipankkipuolella palveluihimme kuuluvat yritysjärjestelyt ja rahoitusneuvonta. 

Mitä tarjoamme? 

  • Mahdollisuus kasvattaa nopeasti perustaitojasi konsulttina 
  • Täysipainoinen osallistuminen projektin koko elinkaareen 
  • Tilaisuus hankkia kokemusta useilla eri aloilla, kuten energia, telekommunikaatio ja media, terveydenhuolto ja rahoituspalvelut 
  • Avoin, osallistava ja hauska työympäristö 
  • Hybridityöskentely 
  • Kilpailukykyinen palkka ja edut 
  • Päivittäinen mentorointi ja ohjaus 

Kokopäiväinen harjoittelu kestää 3–4 kuukautta, kuitenkin harjoittelun ajoitus ja kesto suunnitellaan yhdessä niin, että palvelee hyvin sekä sinua että meitä. Harjoittelu on usein toiminut hyvänä reittinä vakituiseen työtehtävään VALORilla. 

Kuinka haet? 

Lähetä hakemuksesi meille tämän hakusivun kautta viimeistään 13.9.2024. Kerrothan hakemuksen otsikkorivillä haetko harjoitteluun liikkeenjohdon konsultoinnin vai investointipankkipalveluiden tiimiin.  

Liitä hakemukseen seuraavat asiakirjat:   

  1. Saatekirje  
  2. Ansioluettelo  
  3. Opintosuoritusote  
  4. Ylioppilastutkintotodistus 

Rekrytointiprosessi 

  1. Hakuaika 23.8. –13.9.
  2. Ensimmäinen kierros – Ryhmähaastattelu (syyskuun 4. viikko) 
  3. Toinen kierros – Yksilöhaastattelu (lokakuun 1. viikko) 
  4. Lopulliset harjoittelijavalinnat 

Rekrytointiprosessin molemmat kierrokset sisältävät case-harjoituksia – Suosittelemme valmistautumaan sen mukaisesti.  

Lisätietoja yrityksestämme tai harjoittelusta saat ottamalla yhteyttä Susanna Alakotilaan (+358 44 982 9496) tai muihin VALORin työntekijöihin. 

Tervetuloa tiimiin Harri Widing, Severi Sinkko, Sami Pelander ja Juho Jalonen

Tiimimme vahvistuu jälleen! Tervetuloa joukkoon Harri Widing, sekä harjoittelijat Severi Sinkko, Sami Pelander ja Juho Jalonen.

Harri tuo VALORin ammattilaisten tiimiin yli 35 vuoden laajan johtamiskokemuksen finanssisektorin eri toimialoilta Suomessa sekä ulkomailla. Hän on aiemmin työskennellyt pankkisektorilla, varainhoidossa ja vahinkovakuutuksessa sekä konsulttina Midland Montagun, Postipankin, SEB:n ja OP:n palveluksessa. Hänellä on myös pitkä kokemus johtoryhmä- ja hallitustyöskentelystä.

Uusimmat harjoittelijamme Severi, Sami ja Juho ovat kaikki Aalto-yliopiston kasvatteja, Severi ja Sami tuotantotalouden puolelta ja Juho energiatekniikan. Juho opiskelee lisäksi rahoitusta.

Severillä on aikaisempaa kokemusta erilaisten markkina-analyysien parista, operatiivisen analytiikasta ja ennustamisesta KONEella, sekä monipuolisista tehtävistä startupeissa. Sami  on työskennellyt data-analytiikan parissa sekä ohjelmisto- että metsäteollisuusalan yrityksissä. Juho taas on syventänyt analyyttistä osaamistaan aiemmissa harjoitteluissa liikkeenjohdon konsultoinnin parissa sekä toimiessaan myynnin johtajana rakennusalan pölynhallintaan keskittyneessä start-upissa.

Tutustutaan hieman uusiin kollegoihimme!

Mikä olisi unelmaprojektisi työstää?

Harri: Laaja ja haastava projekti, jossa yhdistyy sopivasti oma osaaminen, että vielä tärkeämpänä uuden oppiminen ja selkeä lisäarvon tuottaminen asiakkaille.

Severi: Unelmaprojekti – hyvä kysymys! Kyllä sellaiset projektit, joissa syntyy taloudellisten hyötyjen lisäksi ihmisten elämänlaatua kohottavia ratkaisuja, ovat varmasti niitä kaikista palkitsevimpia.

Sami: Projekteista itselleni tekee erityisen mielenkiintoisia mahdollisuus haastaa itseäni sekä päästä näkemään projektin tulosten toteutuminen käytännössä. Arvostan myös pitkäkestoisia toimeksiantoja, sillä niissä pystytään syventymään laajemmin ongelmaan ja erilaisiin ratkaisuvaihtoehtoihin. Näistä syistä olisi mahtavaa työskennellä transformaatioprojektissa esimerkiksi kestävän kasvun teemojen ympärillä.

Juho: Pidän projekteista, joissa päästään yhdessä asiakkaan kanssa etsimään uusia liiketoimintamahdollisuuksia -unelmaprojekti olisi hinnoittelu- tai “go-to-market” -strategian työstäminen energia-alalla.

Kesä on aivan kulman takana. Miltä kesäsi näyttää, onko vielä suunnitelmia?

Harri: Innolla odotan veneilykesää ja mökillä rentoutumista.

Severi: Luvassa on paljon mökkeilyä, “FORE!”:n huutelua frisbee-, sekä perinteisillä golfkentillä sekä rentoa hengailua. Ehkä teen pienen melontavaelluksenkin, jos säät vain sallivat.

Sami: Kesän aikana aion panostaa omaan rentoutumiseeni ja yhteiseen aikaan ystävien kanssa. Tiedossa onkin lukuisia pitkiä mökkiviikonloppuja, nopea ulkomaanmatka sekä jazzfestarit.

Juho: Lähden kesällä kumppanini kanssa seikkailemaan Andalusiaan. Suunnitelmissamme on nauttia Espanjan ruokakulttuurista, rannoista ja vuoristoista sekä vierailla Alhambrassa.

Tervetuloa tiimiin Mikael Karvinen ja Joonas Heimonen

VALORin tiimi kasvaa. Tervetuloa tiimiin uudet harjoittelijamme Mikael Karvinen ja Joonas Heimonen.

Mikael on tuotantotalouden kandidaatti, ja hänellä on kokemusta toimitusketjujen hallinnasta ja analytiikka- sekä automaatiotyökalujen kehittämisestä. Tämän lisäksi hän on ollut osana pienemmän teknologiayrityksen operatiivista kehitystä.

Joonaksella on monipuolisesti kokemusta rahoitusalan eri työtehtävistä, ja hän on juuri viimeistellyt kandidaatin opintonsa rahoituksen laitoksella Aalto-yliopistossa.

Olet ehtinyt olla kuukauden VALORilla töissä. Mikä on auttanut sinua pääsemään mukaan VALORin tiimiin ja työyhteisöön?

Mikael: Toimistolla paikan päällä työskentelyn ja lounastamisen lisäksi olen päässyt tutustumaan tiimikavereihin epävirallisten 1-on-1 keskusteluiden kautta näin aluksi. Työajan ulkopuoliset valorilaisille järjestetyt tapahtumat, kuten improvisaatiotyöpaja minun ensimmäisenä päivänä, antavat myös oivan mahdollisuuden päästä mukaan porukkaan!

Joonas: Kaikki tiimissä ovat olleet todella mukavia ja helposti lähestyttäviä, jonka myötä mukaan hyppääminen on ollut yllättävänkin helppoa.  Lisäksi uusilla työkavereilla on paljon erilaisia mielenkiintoisia taustoja, joten yleinen uteliaisuus on auttanut heihin paremmin tutustumisessa.

Mitä työ- ja yksityiselämän tasapaino merkitsee sinulle?

Mikael: Ajattelen, että sopivan työ- ja yksityiselämän tasapainon tulisi pitkällä aikavälillä tukea omaa jaksamista sekä hyvinvointia. Pyrin tekemään asioita, joista saan energiaa mahdollisuuksien mukaan sekä työ- että yksityiselämässä. Vapaa-ajalla priorisoin urheilua ja ystävien näkemistä, oli se sitten padelin pelaamista illalla tai ruuanlaittoa yhdessä.

Joonas: Yksi elämän kulmakivistä. Mikäli tasapaino kärsii, niin vaikuttaa tämä kaikkiin osa-alueisiin. Pitkällä aikavälillä joustavuus työn ja muun elämän välillä on avainasemassa.

Tervetuloa tiimiin Jouni Knaapinen, Mikko Puumanen ja Topias Saari

Tiimimme vahvistuu jälleen! Tervetuloa joukkoon harjoittelijat Topias Saari ja Jouni Knaapinen, sekä analyytikko Mikko Puumanen

Ennen harjoitteluaan VALORilla, Topias oli vaihto-oppilaana Torontossa, osana tuotantotalouden opintojaan Tampereen yliopistossa. Hän on työskennellyt terästeollisuudessa operatiivisena hankkijana ja paperiteollisuudessa logistiikkasuunnittelijana. Jouni puolestaan työskenteli raskaan teollisuuden huoltopalveluliiketoiminnan yksikössä, sekä valmistui Aalto-yliopistosta tuotantotalouden diplomi-insinööriksi.

Mikko on suorittanut harjoittelun VALORilla vuonna 2022, ja palasi nyt vahvistamaan tiimiämme analyytikkona. Mikko on ehtinyt kerätä kokemusta etenkin tilinpäätösanalyysista, yritysten valuaatiosta, luottoriskin hallinnasta ja projektihallinnasta.

Tutustuaksemme paremmin uusiin kollegoihimme, kysyimme heiltä pari kysymystä.

Onko VALORilla työskentely vastannut odotuksia?

Topias: VALORilla työskentely on ylittänyt odotukseni positiivisesti. Toimistolla vallitsee rento ilmapiiri, mikä tekee työskentelystä miellyttävää. Lisäksi arvostan sitä, että välillä jopa kiireen keskellä läppä lentää työkavereiden kanssa, mikä mukavoittaa huomattavasti toimistolla olemista.

Jouni: Omat odotukseni konsultoinnista, ja etenkin VALORin ammattimaisesta, ratkaisulähtöisestä ja kannustavasta työilmapiiristä, ovat ylittyneet. VALORin tiimissä jokaisen työpanosta arvostetaan ja pidän työskentelyn itseohjautuvuudesta sekä joustavuudesta. Lisäksi, VALORin työympäristö on mahdollistanut oman osaamisen nousujohteisen kehityksen konsultoinnin parissa.

Mikko: VALORilla työskentely on vastannut jo aikaisemmin harjoittelun aikana syntynyttä positiivista kuvaa. Projekteissa saa sopivasti vastuuta ja työyhteisössä vallitsee kunnianhimoinen, mutta kannustava kulttuuri.

Mikä on tällä hetkellä mielenkiintoisinta työssäsi?

Topias: Tällä hetkellä mielenkiintoisinta työssäni on ehdottomasti projektien erilaisuus. Työskentelen muutamassa eri projektissa, jotka ovat toimialallisesti ja sisällöllisesti hyvin erilaisia. Tämä tuo päiviin mukavaa vaihtelua ja mahdollistaa uusien asioiden oppimisen eri konteksteissa.

Jouni: Erityisen mielenkiintoista on ollut työtehtävien monimuotoisuus, mikä on mahdollistanut eri toimialoihin tutustumisen ja oppimisen erilaisiin toimintatapoihin. Haastavat työtehtävät ylläpitävät kiinnostusta jokaista työpäivää kohtaan ja saamani jatkuva palaute on edistänyt kehittymistäni viikosta toiseen.

Mikko: Mahdollisuus päästä mukaan ratkaisemaan laajoja ja ajankohtaisia yhteiskunnallisia ongelmia on tuonut työhön sekä mielenkiintoa että merkityksellisyyttä. Muutamaan eri projektiin keskittyminen samaan aikaan on myös asia, joka tuo työhön vaihtelevuutta ja nostaa siten mielenkiintoa.

Kolme ylennystä VALORin tiimissä

Kolme valorlaista on ylennetty uusiin rooleihin:

Mahdollisuus saada vastuuta projekteissa uran varhaisista vaiheista alkaen on vahvasti sisäänrakennettu VALORin kulttuuriin ja luo pohjan yksilötason nopealle kasvulle firman mukana. Olen kiitollinen luottamuksesta ja mahdollisuudesta olla osa tätä kasvutarinaa! – Jenna Nyländen, Senior Associate

On ollut hienoa nähdä, miten VALORilla annetaan tilaa kehittyä ja rakentaa polkuaan oma mielenkiinto ja kiinnostus edellä. – Jaro Mykkänen, Associate

Olen todella iloinen saadessani olla osana firman kasvua ja jatkaa haasteisiin tarttumista yhdessä mahtavien tiimikavereiden kanssa. – Ville Vuola, Associate

VALOR seuraa ylpeydellä näiden lahjakkuuksien kehityspolkua ja onnittelee lämpimästi uusista rooleista.