Iiro Vettervik

Iiro aloitti VALORilla harjoittelijana maaliskuussa 2025 samalla, kun hän viimeisteli rahoituksen opintojaan Aalto-yliopistossa. Harjoittelulta hän toivoo kattavaa kokemusta konsultoinnista eri toimialoilta, erityisesti sosiaali- ja terveysalalta sekä energiasektorilta.

Asiantuntijuus

Ennen VALORia Iiro on kerännyt kokemusta pankkimaailmasta erilaisissa työtehtävissä. Lisäksi hän on ollut muutaman vuoden mukana nuoressa kasvuyrityksessä.

Koulutus

Iirolla on rahoituksen kandidaatin tutkinto Aalto-yliopistosta, jossa hän tällä hetkellä viimeistelee myös maisterin vaihetta. Hän on keskittynyt opinnoissaan erityisesti käyttäytymisrahoitukseen ja kestävään rahoitukseen. Iiro on opiskellut vaihdossa sekä Australian Sydneyssä että Portugalin Lissabonissa.

Toimiston ulkopuolella

Kesäisin löydät Iiron rannalta joko pelaamassa lentopalloa tai surffaamassa. Talvisäässä lainelauta vaihtuu lumilautaan tai laskettelusuksiin. Koska lempilajinsa vievät usein Suomen ulkopuolelle, myös matkustaminen on hänelle tärkeää. Urheilun ohella Iiro on innokas musiikin harrastaja ja hän soittaakin pianoa.