Oskar Mursula

Oskar aloitti VALORilla helmikuussa 2022. Hänellä on aikaisempaa työkokemusta pääomasijoittamisesta MB Rahastoilta ja CapManilta, sekä tutkimustyöstä taloustieteen laitokselta Aalto-yliopistosta. Työn ohella Oskar suorittaa rahoituksen maisterintutkintoa Aalto-yliopistossa.

Asiantuntijuus

Oskarilla on analyyttinen, täsmällinen ja luova ote työntekoon sekä ongelmanratkaisuun, mitä hän on kehittänyt tähänastisella työurallaan. Tämän lisäksi hänellä on taustaa joukkueurheilusta, jonka ansiosta hän on rento tiimipelaaja varustettuna määrätietoisella ja positiivisella asenteella.

Koulutus

Oskarilla on kauppatieteiden kandidaatin tutkinto Aalto-yliopistosta, jossa hänen pääaineensa oli taloustiede.

Toimiston ulkopuolella

Toimiston ulkopuolella Oskarin voi löytää lukuisten urheiluharrastusten parista tai ystävien kanssa aikaa viettämästä. Hän nauttii laskettelusta, kuntosalilla käymisestä ja tenniksen pelaamisesta. Tämän ohella pitkäaikainen kiinnostus historiaa kohtaan johdatti hänet opiskelemaan kyseistä alaa Helsingin yliopistoon.