Minna Kuusisto, toimisto- ja viestintäasiantuntija

Minna aloitti VALORilla maaliskuussa 2025. Hänen vastuullaan on VALORin toimiston ylläpitoon ja kehittämiseen liittyvät tehtävät, tapahtumat sekä VALORin viestintä.

Asiantuntijuus

Minnalla on monipuolinen tausta markkinoinnin ja viestinnän sekä tapahtumien parista. Hän on toiminut myös tuotekehityksen ja -hallinnan sekä valikoimatyöskentelyn tehtävissä.

Koulutus

Minnalla on Tradenomin koulutus, erikoistumisalueena markkinointi sekä yritystalous. Lisäksi hän on suorittanut visuaalisen markkinoinnin sekä digitaalisen markkinoinnin opintoja sekä viestinnän asiantuntijan sertifikaatin.

Toimiston ulkopuolella

Vapaa-aikaa Minna viettää mieluusti liikkuen ulkona tai ryhmäliikuntatunneilla sekä uimassa. Minnan perheeseen kuuluu kaksi jo aikuisiän kynnyksellä olevaa tytärtä ja tämä menevä sekä harrastava kolmikko viettää mieluusti aikaa myös kotona yhdessä ruuanlaiton ja sarjamaratoonien parissa.