Timo Tikkinen

+358 40 844 3348

Timo liittyi VALORin joukkoihin keväällä 2023. Hänellä on yli 35 vuoden laaja kokemus eri toimialoilta asiantuntija- ja johtotehtävissä, Suomessa sekä ulkomailla. Hän on aiemmin työskennellyt pankkisektorilla, teollisuudessa, varainhoidossa ja kiinteistösektorilla rahoituksen, projektirahoituksen, asiakasrahoituksen, liiketoiminnan kehittämisen, riskienhallinnan ja myynninjohtotehtävissä esimerkiksi Skanskan, Nokian, E.ON:in ja Aberdeenin palveluksessa.

Asiantuntijuus

Timolla on monipuolinen kokemus eri toimialoilta uuden liiketoiminnan kehittämistä, uusien toimintojen perustamisesta, nykyisten toimintojen tehostamisesta sekä liiketoimintojen kasvattamisesta. Hän on toiminut rahoituksesta vastaavana esimerkiksi PPP moottoritiehankkeissa, monissa kiinteistöprojekteissa ja johtanut kiinteistöportfolion arvonmääritystä listautumisen yhteydessä. Hänellä on myös pitkä kokemus johtoryhmä- ja hallitustyöskentelystä.

Koulutus

Kauppatieteiden maisteri Vaasan yliopistosta (ent Vaasan Korkeakoulu)

Toimiston ulkopuolella

Timon perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi aikuista lasta. Timo huolehtii kunnostaan säännöllisesti kuntosalilla. Hän seuraa urheilua monipuolisesti, erityisesti jääkiekkoa. Kesäisin Timon lempipuuhaa on moottoriveneily Itämerellä.