Julius aloitti VALORilla elokuussa 2025. Ennen sitä hän työskenteli hissiyhtiö KONEella ja viimeisteli kandidaatin tutkinnon kevään vaihto-opinnoilla Singaporessa. Julius nauttii työssään erityisesti tilanteista, joissa hän ja muu tiimi onnistuu ratkaisemaan monimutkaisia haasteita ja näkemään oivallusten konkreettisen arvon asiakkaalle.
Asiantuntijuus
Juliuksella on aikaisempaa kokemusta data-analytiikan kehittämisestä niin laatujohtamisen kuin tuotehallinnan parissa KONEella ja Nokialla. Tuotantotalouden opinnot, sivuaine tietojohtamisesta ja luontainen kiinnostus asioiden syy-seuraussuhteita kohtaan ovat luoneet hänelle hyvän pohjan mallintaa ja ratkoa ongelmia datan avulla.
Koulutus
Julius on tuotantotalouden kandidaatti Tampereen yliopistosta . Hän palaa tammikuussa Tampereelle jatkamaan diplomi-insinööri opintojaan.
Toimiston ulkopuolella
Vapaa-aikaa Julius viettää urheillen ja urheilua seuraten, yleensä perheen tai ystävien kanssa. Hänellä on kilpaurheilutausta yleisurheilussa ja seuraa sitä edelleen aktiivisesti.