Eric Hardy

Eric aloitti VALORissa syyskuussa 2022. Ennen VALORia Eric on suorittanut työharjoitteluita taloudellisen neuvonannon, hankintarahoituksen sekä yrityshautomon parissa.

Asiantuntijuus

Ericillä on opintojensa kautta kokemusta analyyttisistä tehtävistä. Tämän lisäksi, järjestötoiminnan kautta Ericillä on ollut mahdollisuus johtaa pientä tiimiä markkinaraporttien parissa.

Koulutus

Eric on suorittanut rahoituksen maisteritutkinnon Durhamin yliopistossa, sekä taloustieteen kandidaattitutkinnon Hullin yliopistossa.

Toimiston ulkopuolella

Eric nauttii ystäviensä kanssa ajanvietosta ja salilla käymisestä. Silloin tällöin Ericin löytää myös jalkapallokentiltä tai lenkkipoluilta.